MiisaVietin viime viikonloppuna synttäreitä. Iällä ei sinällään ole minun mielestäni mitään merkitystä, mutta silti se on aika hassu juttu. Se saa ihmiset (ainakin minut) aika ajoin vertailemaan itseään muihin. Uskotteko, että olen ihan oikeasti joskus laskenut ihan tosissaan, että ”hän on nyt xx-vuotta vanha ja sai lapsen xx-vuotiaana, eli hän oli xx-vuotta vanha, kun tuli äidiksi, ja he ostivat talon, kun olivat xx-vuotiaita…” – lista on loputon. APUA !!
Mikä siinä on, kun pitää vertailla itseään muihin!? Yhteiskunnan luomista paineista ja odotuksista puhutaan paljon, mutta onneksi nykyään puhutaan myös oman pään sisäisistä paineista. Vai puhutaanko? Ainakin vertailusta puhutaan ja siitä, ettei olisi hyvä vertailla itseään muihin. Mutta sanotaanko omia tunteita ja ajatuksia tarpeeksi ääneen? Minusta on ihanaa, kun saan jutella ihmisten kanssa ja todeta, että he ovat yleensä kaikki ihan yhtä kujalla omasta elämästään kuin itsekin olen. Kiitos vertaistuki!! Se on isoin syy, miksi halusin luoda tämän ”kirjoitusalustan”: jotta edes yksi ihminen kokisi olonsa vähemmän yksinäiseksi omien ajatustensa kanssa tässä suuressa maailmassa. Mielikin on niin hassu juttu, että sen kun yhdistää tähän ”hulluun maailmaan” niin avot!
Kiitos vertaistuki!! Se on isoin syy, miksi halusin luoda tämän ”kirjoitusalustan”: jotta edes yksi ihminen kokisi olonsa vähemmän yksinäiseksi omien ajatustensa kanssa tässä suuressa maailmassa.
Ihailen ihmisiä, ketkä osaavat mennä virran (tarkoitan flown, en yleisten mielipiteiden) mukana. Itse olen ollut, ja olen hieman vieläkin, kova suunnittelemaan, vaikka olenkin monesti kantapään kautta oppinut, ettei elämää voi suunnitella. Minun ja puolisoni elämässä on tapahtunut niin paljon muutoksia, että joskus en edes ihmettele, miksi sitä on niin sekaisin kaikesta, hah. On ollut muuttoa ja muutoksia, mutta sellaistahan elämä on – yhtä jatkuvaa muutosta. Yritän antaa virran viedä ja voin rehellisesti sanoa, että olen sinällään siinä aika hyvä: osaan tarttua hetkeen ja olla ajattelematta ja jossittelematta liikaa. Mutta sitten se pulma vasta tuleekin: Kun virta tasaantuu, muutun usein vähän levottomaksi. Mitäs nyt sitten? Jotain pitäisi tapahtua. Ja sitten alkaa suunnittelu…
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut kaivata jotakin pysyvää. Omaa paikkaa. Kaikki ovat varmasti kuulleet kulutetun sanonnan ”nuorena sitä jaksaa”… Mutta usein iän myötä myös oma ajatusmaailma muuttuu (kuten jaksaminenkin). Kerron teille nyt vähän sivuraiteilta yhden hauskan tarinan. Muistan elävästi lapsuudestani, kuinka perheen aikuiset naiset menivät joka ikinen kerta puutarhakierrokselle, kun mummini ja äitini siskon perhe tulivat meille kylään tai me menimme heille kylään. ”Voi hyvää päivää” – ajattelin – ”ketä kiinnostaa joku puutarhakierros”! Niin ne ajat vain muuttuvat, sillä nythän olen itse se, kuka menee ihan innoissaan ensimmäisenä kiertelemään toisten puutarhoja. ”Ai sullakin on amppelitomaatti – se on kyllä niin kätevä ja helppo!” Hah, niin ne ajat ja ajatusmaailmat vain muuttuvat kun ikää tulee lisää, mutta onneksi se ei ole huono asia.
Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut kaivata jotakin pysyvää. Omaa paikkaa.
Täytän pyöreitä parin vuoden päästä. Ihmiset ympärilläni vanhenevat minä mukaan lukien. Sitä pohtii paljon, onko omassa elämässä joku ”suunta”. Vai tarvitseeko sitä edes olla? Kai olen vähän ”levoton sielu” ja ainakin ihan todella huono odottamaan. Kun olen hetkeksi saanut virran tasaantumaan, haluaisin jo jotakin uutta, jotain muuta. Mutta nyt minulla on jo pidempään ollut sellainen tunne, että tiedän, mitä jotain kaipaisin – nimittäin sitä omaa paikkaa. Haluan omakotitalon – ihan oman paikan. Ja sen puutarhan.
PS. Nuo kaikki tekstin lomassa vilisseet kuvat ovat meidän ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta omakotitalosta, jossa olimme vuokralla pari vuotta. Kaipaan sitä rauhaa ja luontoa todella paljon! <3 Onneksi nekin tulevat vielä aikanaan. 🙂
– Miisa
